Aie

 

Aie odotuttaa ja ryöpyttää

Michael Baran: Aie. Ohjaus: Michael Baran. Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Viskari. Musiikki: Olli Kortekangas. Valosuunnittelu: Ilkka Niskanen. Äänisuunnittelu: Juha Kerkola. Rooleissa: Seela Sella, Ismo Kallio, Markku Maaliamaa ja Kreeta Salminen. Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 12.9.2012.


Ismo Kallio ja Seela Sella (Kuva Tuomo Manninen)

Nurmea kaikkialla, näyttämön täydeltä, erilaisina tasoina, ja ripaus havuja. Seinillä teipattuja kuvia, ovia ja saumoja. Tähän tilaan saapuu vanha pariskunta ja antaa odotuttaa tapahtumien liikahdusta,  piano levittää Olli Kortekankaan epämelodista sävelvirtaansa kaiken ylle. Pianolle on annettu kertojan ääni, josta ei tahdo saada otetta.

Hauras pariskunta aloittaa verkkaisen dialoginsa. Arkisia asioita. Jonnekin ollaan menossa, touhutaan matkalle lähtöä. Aivan heti ei paljasteta, että oma mökki on valittu paikaksi, jossa on tarkoitus päättää elämä.

Teko on harkittu, sillä kumpikin haluaa välttää tulevaisuudenkuvan, jossa makaa vaipoissaan muiden vaivoina.

Kuva siirtyy taustalle ilmestyneeseen nuoreen naiseen. Suu sylkee vittu-paska-saatanaa puhelimeen ja koko olemus kielii pahasta olosta. Rakkaudessa pettynyt, jätetty vai monen erilaisen tekijän henkisesti rampauttama läikehtii mielialojen aallokossa.

Neljäs hahmo on keski-ikäinen mies, joka pukee itsensä viimeistä piirtoa myöten harkitusti ja kalliisti. Ilme ja kulmikkaat liikkeet paljastavat hänenkin ongelmaisen olonsa. Virkansa menettänyt ylilääkäri. Antoi liikaa lievittävää lääkitystä kärsiville potilaille.


Kun tulevaisuutta ei ole

Michael Baran on kutonut tarinan ihmisistä, jotka eivät näe elämälleen enää tietä kulkea.  Syyt vaihtelevat, mutta kulkeminen kohti valittua suuntaa on vaikeaa.

Näyttämön valokeila suuntautuu vuoroin vanhan pariskunnan lempeään, paikoin hilpeäänkin etenemiseen ja vuoroin toisen parin satunnaisen kohtaamisen käänteisiin.

Aihe on arka. Sen taustalla loimottavat yhteiskunnan sosiaalisten rakenteiden heikot tukipuut. Vanhustenhoito, terveydenhuollon byrokratisoituminen ja ylipäätään inhimillisyyden katoaminen ympäröivästä maailmasta.

Seela Sella ja Ismo Kallio ovat hurmaavia peilatessaan koko pitkää elämäänsä tässä kiteytetyssä hetkessä. Menneisyydestä vuotaa niin paljon hyvää mieleen.

Kreeta Salmisen nuori Milla repii itseään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Itseinho saa tytön heittäytymään iljettäväksi, mutta välillä hän muuntuu lutkamaiseksi viettelijättäreksi. Apua mielenterveysongelmiin ei ole saatu.

Markku Maalismaan lääkäri pysyy kireän viileänä ja etäisenä, kunnes murtumapaikka avautuu. Lääkärin ja Millan välinen dialogi purkaa yhteiskunnan vinoumia valtarakenteineen omien henkilökohtaisten kokemusten kautta.

Baranin teksti leikittelee erilaisilla tasoilla. Arkisen puheen rinnalla kulkevat varioiden ronskit ylilyönnit ja runolliset jaksot. Runollisuutta on niin puheessa kuin lauluissakin.

Esityksen seuraaminen vaatii tarkkaavaisuutta. Yksittäisillä sanoilla leikataan kipeästi, mutta niillä voidaan myös nostaa menneestä herkimmät kohdat. 

Hieman karsastin lauluosuuksia. Jokainen laulaa oman laulunsa, mutta lopussa neljä hahmoa muodostaa kuoron - heillä on yhteinen sanoma. Musiikki on sinällään osa kokonaisuutta, paikoin turhankin pysäyttävä ja odotuttava elementti.

Baran on ohjannut näytelmän vahvasti rytmisten muunnelmien varaan. Pitkät hiljaisuuden jaksot, jolloin katsoja saa seurattavakseen vain hitaita päänliikkeitä näyttämöllä, jaksavat juuri ja juuri kantaa. Paha olo vyörytetään kuin oksentamalla, kiivaina ryöppyinä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Kartta – Kansallisteatteri

Hitler ja Blondi – SKT