Kaunotar ja hirviö

 

Hämeen Sanomat 8.9.2012                                                                                                                 

Kilpakosijoiden ja ilkeiden siskojen kisa

Hämeenlinnan teatterin Kaunotar ja hirviö on visuaalisesti nautinnollinen

Kaunotar ja hirviö. Vanhan kansansadun pohjalta kirjoittanut Sirkku Peltola. Ohjaus: Reija Isosuo. Lavastus: Eira Lähteinen. Musiikki: Petri Lapintie. Pukusuunnittelu: Satu Suutari. Valosuunnittelu: Hannu Suutari. Äänisuunnittelu: Pasi Lehtinen. Ensi-ilta Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä 6.9.2012.

Kilpakosijat panevat parastaan (Kuva Tommi Kantanen)

Kaunotar ja hirviö kuuluu niihin kansansatuihin, joista kukin aikakausi on tehnyt oman versionsa eikä sadun tenho tunnu katoavan.

Hirviömäisen ruman ja rujon hahmon sisäinen kauneus paljastetaan erilaisten kiemuroiden kautta. Ulkoinen kauneuden ihailu taasen asetetaan naurun ja pilkan kohteeksi. Mikä ettei, teema sopii hyvin tähänkin päivään, joka usuttaa jo lapsia kauneusihanteiden perään.

Sirkku Peltola on poikennut käsikirjoituksessaan tutusta, mainetta niittäneestä Disney-versiosta ja tuonut tarinan kuljetukseen toisenlaisia elementtejä. Näyttämöllä on muun muassa vahva Tuhkimo-painotus ilkeine sisarineen.

Reija Isosuon ohjaus panostaa vahvaan koomiseen ilmeeseen ja kuljettaa juonta rivakasti. Eira Lähteisen lavastus on kevyen läpinäkyvä ja mahdollistaa hienosti siirtymät paikasta toiseen.

Mehevät kilpakosijat

Kaunotar on kaunis, vaatimaton ja kiltti. Sisaret keskittyvät haaveilemaan ja tavoittelemaan hurmaavia asuja ja kalliita koruja. Ja tietty nämä sisaret ovat luonteeltaan hyvin ilkeitä ja itsekeskeisiä.

Isäpappa puuhailee keksintönsä parissa, jonka pitäisi mahdollistaa tie vaurauteen. Perheen pikku talossa poksahtelevat tuon tuosta epäonnistuneet viritelmät. Savupöllähdykset tuntuvat naurattavan katsomon pikkuväkeä kovasti. 

Kaikkein mehevimmät naurut saavat kuitenkin Kaunottaren kilpakosijat, herrat Topuan ja Hosuan. Ja kyllä nämä veijarit varastavat Hämeenlinnan esityksen onnistuneimman osuuden.

Lasse Sandberg ja Turkka Mastomäki tekevät erittäin hienoa työtä. Sandbergin keimaileva kukkopoika ja Mastomäen viisasteleva hölmö virittävät sellaisen ilotulituksen näyttämölle, että sitä on riemu katsoa.

Näiden miekkosten vastapelureina tepsuttelevat myös ilkeät siskot varsin huvittavin elkein. Johanna Reilin ja Katariina Kuisma-Syrjä suipistelevat suitaan ja nostavat nokkiaan kipitellessään milloin minkin kujeen tai vaateen perään.

Harri Ekosen keksijä-isä pyörii innovaatiomaailmassaan posket innosta hehkuen ja pyrkii toteuttamaan tyttäriensä toiveet. 

Kilpakosijoiden ja ilkeiden siskojen välinen jännite virittää sähköisen latauksen näyttämölle. Näiden hahmojen kautta nousevat mielenkiintoisimmat teematkin pintaan.

Sinikka Salmisen kaunotar jää vääjäämättä vähemmän kiinnostavaksi hahmoksi. Liian hyveellisen ja virheettömän hahmon rakentaminen mielenkiintoiseksi onkin hankalaa.

Hirviö jää vaisuksi

Ennen esityksen alkua ympärillä kuului jo kuiske, että kuinkahan kamala se hirviö mahtaa olla.

Ensimmäinen hirviön ilmestyminen hämärälle näyttämölle, seinäristikoilla kiipeilevänä hahmona lupaakin hyvää. Valitettavasti hirviön olemus osoittautuukin kovin vaisuksi, kun hän paljastaa kasvonsa.

Lauri Kukkosen nuoren miehen lempeä ääni on ristiriidassa pelottavaksi tarkoitetun hahmon kanssa. Katsoja tietää heti, että ei noin kauniisti puhuva hirviö voi olla paha. Erityisen korostunut tuo ristiriita on hirviön laulaessa.

Visuaalisesti esitys on nautittava. Näyttämöä käytetään monipuolisesti niin lavasteiden kuin liikkeenkin osalta.

Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on puutteistaan huolimatta pirteän kekseliäs ja yksityiskohdissaan rehevä. Se jaksaa panna pienet katsojat tapittamaan tiiviisti näyttämölle.

Pirjo Puukko




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Kartta – Kansallisteatteri

Hitler ja Blondi – SKT