sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Armi


Hämeen Sanomat 1.12.2012

Marimekon perhehelvetti koomisen kautta


Pirjo Toikka: Armi. Ohjaus: Milko Lehto. Lavastus: Katariina Kirjavainen. Projisoinnit: Katariina Kirjavainen ja Matias Ojanen. Puvut: Elina Kolehmainen. Valosuunnittelu: Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu: Mauri Siirala. Kantaesitys 29.11.2012 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Riitta Havukainen, Tuomas Rinta-Panttila ja Matti Ristinen
Kuva Marko Mäkinen
Kannattaa ostaa käsiohjelma, kun menee katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Armi-näytelmää!
Miksi? Siksi, että sieltä löytyy ohjaaja Milko Lehdon antama katsomisohje: Älköön kukaan siis katsoko esitystä historiallisena totuutena.

Sosiaalipornon ymmärtäisi, sillä moni haluaa kuristaa julkisuuden henkilöiden ikkunoista sisään. Nyt halutaan kuitenkin avata taiteilijuus-käsitteen sisusta yleisellä tasolla Armin kautta.

Totuus on se, että useimmat jättävät käsiohjelman ostamatta. Niinpä he näkevät näyttämöllä juopottelevan narsistin, joka kohtelee kaikkia läheisiään tasapainottoman hirmuvaltiaan tavoin. Kuva Armista piirtyy ja ihmetyttää.

Jonkinlaista vinkkiä liioittelusta antavat Armin rehevyydessään laitojen yli pursuvat maaniset ja toisaalla mustiin syövereihin kiertyvät depression hetket.

Puheenparsi ei myöskään ole aina aikaansa istuvaa. Tasan tarkkaan 60-luvulla ei sanottu tasan tarkkaan eikä kenelläkään ollut agendaa vielä Armin eläessä.

Näytelmä on designpääkaupunkivuoden ja Armi Ratian syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi tehty. Siksi on hämmentävää, että koomista ripotellaan jopa niin, että se paikoin kääntyy puskahauskan puolelle.


Visuaalisesti vahva näyttämö
Ursula Salo, Vappu Nalbantoglu ja Riitta Havukainen
Kuva Marko Mäkinen

Pirjo Toikan kirjoittama näytelmä kirii kuudenkymmenen vuoden ajanjakson vajaaseen kolmeen tuntiin. Teksti harppaa Armin loppuajan sairasvuoteelta tämän lapsuuden Karjalaan ja sieltä kohti suomalaista painokangashuumaa.

Riitta Havukainen on rohkean rietas Armi. Krapulassaan vapisevasta naisesta sukeutuu hetkessä jääräpäisesti omaan visioonsa luottava liikenainen, vahvasti toimiva agentti. Ääripäät heilahtelevat Havukaisen antautuvassa tulkinnassa.

Armin monologit venyvät paikoin turhan pitkiksi. Joukkokohtauksissa Armi kieputtaa alaisiaan ja hännystelijöitään riemastuttavan railakkaasti.

Henkilögalleria on median kautta tuttua, joskin vahvasti karrikoitua. Armin Bökarsin huvilalle kerääntyy kansakunnan kermaa dionysolaiseen nautiskeluun aina valtion päämiestä myöten.

Armin perhe elää helvetissään. Ristomatti on alati äitinsä vierellä, aluksi kultamussukkana, myöhemmin uhaksi kasvaneena kilpailijana, jonka Armi paneekin Amerikkaan askartelemaan. Tytärtään äiti ei huomio lainkaan.

Tuomas Rinta-Panttila kieppuu pikku Ristomattina veikeästi ja asettuu mahtiäidin rinnalle Marimekon perintöprinssinä. Kreeta Salmisen Eriika-tytär yrittää olla konfliktitilanteiden tasapainottaja. Armin sisko Saara (Ursula Salo) saa noukkia tähteitä ja soittaa haitaria. Salo tekee terävän kuvan Saarasta.

Näytelmän perhettä on koko Marimekko työntekijöineen. Kukin saa tuta herrattarensa oikut.
Marimekon historia nousuineen ja laskuineen jäsentyy pääpiirteissään hyvin. Siirtyminen yrityksen alkutaipaleen käsityöläisyydestä massatuotantoon kuvataan erinomaisesti.

Painokangasrullat pyörivät ja printtikuviot elävät näyttämöllä, sillä projisoinnit ja valaistus luovat visuaalisesti komean taustan kaikelle. Lavastus sykkii tapahtumien mukana vahvasti.