Metsäperkele

Hämeen Sanomat 30.3.2013

Näyttävä ja äänekäs Metsäperkele ei päästä lähelleen

Kari Heiskanen: Metsäperkele. G. A. Serlachiuksen hirmuinen elämä (pohjautuu Teemu Keskisarjan teokseen Vihreän kullan kirous). Ohjaus: Kari Heiskanen. Lavastus: Antti Mattila. Puvut: Elina Kolehmainen. Valosuunnittelu: Mika Ijäs. Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 21.3.2013.

Pertti Sveholm (Kuva Tapio Vnahtalo)

 Kun vihreän kullan maa alkaa olla muisto vain, on hyvinkin perusteltua paneutua teatterin lauteilla metsäteollisuuden historiaan. Kun sieltä löytyy niinkin mielenkiintoinen henkilö kuin Gustaf August Serlachius, josta Teemu Keskisarja on kirjoittanut kirjan, ovat palaset koossa.

Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö valjastetaan komeasti junaratoineen ja sen varrelle kehittyvine tehdasmiljöineen. Antti Mattilan lavastus on kuin jättiläiskone, joka sylkee kidastaan kaiken aikaa jotain, räjähtelee ja liekehtii. Se on isäntänsä näköinen.

Köyhiin oloihin syntynyt Serlachius raivaa tiensä patruunaksi taipumattoman tahtonsa avulla. Lypsettyään poikasena iilimadoista verta apteekkarin kellarissa äiditön poika päättää selvitä.

Aikuistuttuaan hän ei arastele mitään, vaan ryhtyy mahdottomaan, epäonnistuu kerta toisensa jälkeen, mutta ei anna periksi.

Serlachius on manailevana, vastakarvaan kulkevana keksijänä mehukas hahmo.

Kari Heiskasen ohjaus syöttää näyttämölle joukkoja, riepottaa henkilöitä laidasta laitaan, kertoo suurta tarinaa, tekee näyttävää jälkeä.

Miksi en kuitenkaan lämpene näyttämön uupumattoman miehen taistelulle vahvempiaan vastaan?

Tommi Rantamäki, Leenamari Unho, Pertti Sveholm, takana Kirsti Karlenius ja Eero Aho
(Kuva Tapio Vanhatalo)

Turha koominen

Liikkeelle lähdetään Serlachiuksen (Pertti Sveholm) ja hänen lakia opiskelevan neuvonantajansa Neiglickin (Eero Aho) työnhakureissulla. Se vie kepulikonstein apteekin tiskin taakse, siitä eteenpäin apteekkariksi ja jo pian panimon perustajaksi.

Värikkäiden vaiheiden kautta päädytään Mänttään, minne Serlachius perustaa tehtaan ja palkkaa työntekijöikseen ryysyläisarmeijan. Paperipulasta kärsivälle Euroopalle kehitellään puumassasta uusi tuote.

Sveholmin patruuna pusertaa ja punnertaa ja Ahon lainoppinut etsii naisseuraa aina kun mahdollista, ja ryyppää. Ahon hahmosta on tehty siinä määrin koominen, että ystävyyssuhde kärsii uskottavuusongelmasta.

Koomista tyrkytetään muuallakin turhan päiten ja venytetysti. Esimerkiksi puhelimen saapuminen väärinymmärryksineen saa kohtuuttoman tilan.

Esitys on ennen kaikkea äänekäs. Ihmiset huutavat ja koneet ryskyvät, vähempikin riittäisi.

Dialogissa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta tapa jolla se tarjoillaan, luisuu jonnekin ulottumattomiin.

Pertti Sveholm ja Aino Seppo
(Kuva Tapio Vanhatalo)

Lapsuus ilman rakkautta on jättänyt jälkensä suurmieheen. Hän ei osaa pysähtyä, ei nauttia mistään muusta kuin ideoistaan ja saavutuksistaan. Niiden jalkoihin jäävät vaimo (Aino Seppo) ja lapset.

Kokaiinin voimalla työskentelevä patruuna ei päästä katsojaakaan lähelleen.

Kasperi Sarikosken ja Erno Tiittasen musiikki on kiinteä osa esitystä ja toimii hyvin.

Pirjo Puukko