Kaksi Vihtoria ja Klaara

 Hämeen Sanomat 17.9.2013

Vihtorit ja Klaara viihdyttävät tehosteiden kera

Teemu Aromaa ja Esko Rissanen (Kuva Jukka Salminen)

Tatu Pekkarinen: Kaksi Vihtoria ja Klaara. Esitysdramaturgia: Saana Lavaste. Ohjaus. Markku Arokanto. Lavastus: Marko Karvonen. Pukusuunnittelu: Tiina Joutsen. Valosuunnittelu: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Laulujen taustanauhat: La Strada. Ensi-ilta Riihimäen Teatterissa 14.9.2013.

Idea sarjakuvan tuomisesta näyttämölle on mainio. Wiivi ja Wagner  ovat jo löytäneet tiensä Helsingin Kaupunginteatteriin. Nyt on vuorossa GeorgeMcManusin sarjakuva Vihtori ja Klaara, jonka maailmaa on siirretty TatuPekkarisen klassikkoon Klaara ja hänen Vihtorinsa.

Saana Lavaste vastaa esitysdramaturgiasta, jonka Markku Arokanto on ohjannut. 

Muun muassa 30-luvun savikiekot ovat lainanneet näytelmälle sävelmaailmansa. Puvustus on tiukasti ajanmukaisen tyylikäs.

Viiden näyttelijän voimin viedään läpi farssimainen ihmissuhdekohellus, jonka on tarkoitus olla vain ja ainoastaan hauska.  Vanhaan tekstiin on livautettu viittauksia tämän päivän tapahtumiin ja ajankuvaan.

Roolihahmot ovat karikatyyreja ja kaikenlainen liioittelu tyylivalinta.

Katja Peacock (Kuva Jukka Salminen)

 

Vauhtiin päästään toisella puoliskolla

 

Äänisuunnittelija Kari Paukola on saanut työstääkseen melkoisen urakan. Sarjakuvien viuuh – kräts – bojojojong  kaikuvat tuon tuosta näyttämöltä. Erilaisia liikkeitä ja eleitä korostetaan äänitehosteilla, ja äänimaisema elää muutenkin kaiken aikaa.

Arokannon ohjaus leikittelee, mutta saisi leikitellä ensimmäisellä puoliskolla enemmänkin.

Firman Vihtori-johtajan (Teemu Aromaa) roolihahmo jää kovin yksiviivaiseksi tapahtumien seuraajaksi näytelmän alkupuolella.

Vihtorin vaimo Klaara (Katja Peacock) kaulimineen on liki myyttinen hellapoliisi, joka ulottaa lonkeronsa kaikkialle ja uhkuu itseriittoisuutta. Ainoan tyttärensä Hilkan (Maija Siljander) hän on päättänyt saatella oopperalavojen diivaksi. 

Firman konttoristi (Tatu Siivonen) on saanut kiedottua Hilkan pauloihinsa, mutta ei tyhjätaskuna sovi Klaaran suunnitelmiin. Nuorenparin erottamisesta tulee Klaaran työmaa, ja tämä setviminen käy hieman pitkäveteiseksi kestäessään lähes koko ensimmäisen puoliskon. 

Vasta toisen Vihtorin (Esko Rissanen) astuessa mukaan kuvioihin päästään vauhtiin. Pappismies on eronnut ja suunnittelee jo uutta elämää uuden valittunsa (Maija Siljander) kanssa.

Vihtoreiden rilluttelu kaupungilla on reipasta toimintaa. Myös näyttämöteksti alkaa elää. Kapakan pahvinen henkilökavalkadi pannaan liikkumaan ja puhumaan. Irrottelu tekstin ja rekvisiitan kesken on kelpo komediaa.

Laulujen teemat nousevat dialogista, vaikka ovatkin muuhun tarkoitukseen tehtyjä. Ne rytmittävät esitystä ja ovat taiten tulkittuja.

Puutteistaan huolimatta esitys tarjoaa kiintoisan yrityksen olla muuta kuin perushuumoria. 

Näyttämöltä otetaan kontaktia yleisöön ja tapahtumia referoidaan katsojille, jotta nämä varmasti ymmärtävät näkemänsä.

Pirjo Puukko