torstai 10. huhtikuuta 2014

Huijarin muistiinpanot


 Hämeen Sanomat 9.4.2014

Nokkeluutta, pyllistelyä ja pakarataputtelua


A.N. Ostrovski: Huijarin muistiinpanot. Suomennos: Teemu Kaskinen. Ohjaus ja sovitus: Kari Heiskanen. Lavastus: Antti Mattila. Puvut: Piia Rinne. Valosuunnittelu: Mika Ijäs. Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 3.4.2014.

Pekka Strang ja Jari Pehkonen © Tapio Vanhatalo

Kari Heiskanen on siirtänyt venäläiskirjailija AleksandrN. Ostrovskin 1800-luvun rahanahneet seurapiirit tähän päivään. Näyttämöteksti vaatetuksineen risteilee kuitenkin asuhistorian aallokossa liukkaasti.

Huijarin muistiinpanot -klassikkonäytelmän alku huijaa rauhallisella dialogilla, jota käyvät vedätykseen valmistautuva nuori mies ja hänen alkoholisoitunut äitinsä.

Vähitellen kuva aukeaa ja väkeä tulee lisää. Laajimmillaan kokonaisuus repeää hulvattomiin juonittelukuvioihin, joiden kosketuspintoja todellisuuteen jokainen voi tulkita tavallaan. 

Pekka Strang ja Kaisa Torkkel


Tuttua Heiskasta on se, että juonen kuljetuksessa liukastellaan moneen suuntaan. Näyttämön valtaa välillä musiikkipläjäys tansseineen, sinne ajetaan pahvisilla loistoautoilla eikä aikaakaan, kun yksi roolihahmo ryntäät prenikoista raskaana lämmittää sitkeätä pizzaa mikrossa.

Perustarinan saa poimittua, mutta sitä rispaannutetaan eri yhteyksistä tutuilla sloganeilla ja hahmoilla. Jörn Donner sanoo painavan sanansa ja Tuntematon sotilas saa paikkansa niin tekstilainauksina kuin Smeds-tulkinnan kommenttina.

Antti Mattilan mainion lavastuksen fondit putoilevat läpi näytelmän. Sen voisi kuvitella symboloivan elämän kulissien romahtamisia.



Taitavaa, mutta sekaista

Ja miten klassikon uustulkinta esitetään? 

Pekka Strangin huijari Jegor saa vastaansa melkoisen joukkion, josta hän selviytyy viileän tyynesti. 

Jouko Klemettilän tyhjäntoimittaja on mainio hahmo, samoin Rauno Ahosen nuori tärkeä herra. Taneli Mäkelän erittäin tärkeä herra on jopa vahvan latauksen roolityö.

Riitta Havukainen © Tapio Vanhatalo
Riitta Havukainen tekee loistavan tragikoomisen roolin yläluokkaisena Kleopatrana, joka ei tahdo nähdä vuosirenkaidensa lisääntyvän.

Näyttelijäntyössä ei ylipäätään ole moittimista. Koreografiaa on rakennettu kuitenkin erikoisella tavalla. Tarkemmin avautumattomasta syystä roolihahmot pujahtelevat fondien ali, tanssahtelujen lisäksi. 

Pidän siitä, että näyttämö haastaa katsojan. Mietin, haluanko olla koko ajan varuillani, etten hoksaa jotain, tunnista todellisuuteen viittaavaa hahmoa.

Nokkeluustestin vastapainoksi Heiskasen ohjaus tarjoilee komiikkaa jopa yksioikoiseen tapaan. Pyllistelyä ja pakarataputtelua on riittämiin. Olisiko löytynyt muita keinoja?

Kokonaisuus kuvaa ehkä kaiken mielettömyyttä. Mitään ei voi hallita. Kiero rahanahneus hallitsee kaikkea. Tai sitten ei lainkaan näin. Avain heitetään katsojalle.