Särkelä itte

Hämeen Sanomat 28.2.2015


Tuttua ja turvallista kansankomediaa

Ilmari Turja: Särkelä itte. Ohjaus: Jussi Helminen. Lavastus ja puvut: Minna Välimäki. Valosuunnittelu: Harri Peltonen. Äänisuunnittelu: Sami Järvinen. Ensi-ilta Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä 24.1.2015.

Mikko Jurkka ja Taisto Reimaluoto © Tarmo Valmela
Jos pitää mustavalkoisten suomifilmien komiikasta, kannattaa suunnata kohti Lahden kaupunginteatteria. 

Ilmari Turjan kirjoittama Särkelä itte on uskollinen vanhoille versioille. Näytelmä lepää sutkautusten, väärinymmärryksien ja karrikoitujen tyyppien varassa. 

Omalla työllään savikippojen tekemisen ääreltä tiilitehtailijaksi vaurastunut Särkelä näkee maailman vain omasta näkökulmastaan. Hän määrittelee, mikä on oikein ja väärin ja kuinka kenenkin on toimittava.

Särkelää on totuttu kuvailemaan pelkästään äksynä isäntänä, mutta jos haluaa kaivaa tekstistä jotain tähän päivään istuvaa, niin itsekkäitä tyyppejä on riittämiin. 

Se, kuinka Särkelän itsekeskeisyys taltutetaan, ei nykynäkökulmasta ole päivänvaloa kestävä. Jussi Helmisen ohjausta onkin katsottava yhden aikakauden genre-esimerkkinä. 

Minna Välimäen lavastus on selkeä suuri sali, josta avautuu näkymä skismaa tuottavalle sillalle.


Tyyppigalleria koossa

Liisa Loponen ja Jarkko Miettinen © Tarmo Valmela
Näytelmän tyyppigalleria on komedioille tutunoloinen. Särkelän talossa on yksi jääräpää (Särkelä), yksi nokkela nuori nainen (tytär), yksi höpsö (kotiapulainen) ja yksi taikauskoon hurahtanut hysteerikko (vaimo). Vierailijoiksi saadaan komea sulhaskandidaatti, ymmärtäväinen kunnanlääkäri ja omia saataviaan peräämään tullut tuohikonttiukko, jonka viisaus on piilossa resuisen olemuksen ja omintakeisen käytöksen alla.

Lähes jokainen käy lurittamassa flyygelillä pienen pätkän, millä kerrotaan roolihahmon mieltymyksistä.

Näytelmä elää tai jää mitäänsanomattomaksi näyttelijäntyön kautta. Turjan tekstiä ei voi tulkita monella tavalla. 

Mikko Jurkka puhkuu Särkelänä ensimmäisen puoliskon uskottavasti. Hän sanoo ei, ei ja ei kaikille muutoksille. 

Kun Särkelää pyydetään lainaamaan flyygeliään uuden sillan avajaisjuhlaan, saadaan se kissan häntä, jota vedettäessä jukuri  pannaan juonimalla niin pyörtämään kielteinen vastauksensa kuin muutenkin seinää vasten.

Taisto Reimaluodon vanha isäntä kontteineen ja omine eväineen on hienostoa hämmentävä kummajainen, ja tämän roolihahmon esittämisen Reimaluoto taitaa.

Teemu Palosaaren tohtorissa on mukavaa kepeyttä ja Satu Säävälä heittää palvelijattaren roolin hersyvän ronskisti yli.

Sen sijaan rouva Särkelän (Laura Huhtamaa) omituisesti huitova hahmo vie liikaa huomiota eikä tule täysin perustelluksi.

Lopussa kaikki erimielisyydet on ratkottu ja ongelmat puitu. Maailma näyttää autereiselta.
Ei tämä näytelmä kaadu näyttelijäntyöhön, mutta valintana suuren näyttämön esitykseksi se panee pohtimaan.
Satu Säävälä ja Taisto Reimaluoto © Tarmo Valmela

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Kartta – Kansallisteatteri

Hitler ja Blondi – SKT