keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

The Grimm Books of Horror


Riihimäellä tuuletetaan Grimmin satuja raikkaasti

The Grimm Book of Horrors. Iltasatu kuolevaisille. Esityksen suunnittelu, käsikirjoitus ja näyttämöllepano: Näyttämö 3T. Sävellys: Iiro Ollila. Pukusuunnittelu: Henna Saarela ja 3T. Valo- ja projisointisuunnittelu: Sami Rauhala ja 3T. Äänitekninen suunnittelu: Petri Kuha. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 27.2.2016.

Diana Tenkorang @Aki Loponen
Riihimäen Teatteria ei voi syyttää uskalluksen puutteesta. Se on tuonut viime aikoina näyttämölle hyvin omaperäisiä tuotantoja 

Ensi-iltansa saanut musiikillinen kauhunäytelmä on teatterin ja Näyttämö 3T:n käsialaa. Tämän ryhmän taustahahmoja ovat ohjaaja Samuli Reunanen, säveltäjä Iiro Ollila ja koreografi Liisa Risu. 3T luottaa draaman, musiikin ja tanssin yhdistelmään. 

Esityksen pohjana on kuusi Grimmin satua ja otteita Mikko Koivusalon Prinsessaooppera-libretosta. Nämä Iltasadut kuolevaisille eivät ole pieniä lapsia varten. Aikuinen sen sijaan voi heittäytyä mustan ja rujon tarinoinnin vietäväksi.

Näyttämö on naisten, mutta tarvitaan sinne yksi mieskin isäksi, prinssiksi ja aviomieheksi. Mikko Nuopponen laulaa komeasti ja vie monet roolinsa rikkeettä. Katja Peacock tulkitsee kuningattaret ja pahat naiset vahvasti.

Esityksen lukutapa tarjotaan heti alkuun, kun kävelemään kykenemätön Punahilkka (Diana Tenkorang) raahautuu etunäyttämölle äidin kuiskiessa jossain takaraivossa, että ”Muista, muista, muista pelätä”.

Tenkorangin Punahilkka kiskoo itsensä pyörätuoliin, ja hän kulkee läpi näytelmän kertojahahmona. Roolityö on hieno. Niin kertojana kuin laulajanakin nuori teatterikorkeakoululainen vakuuttaa. 
Erinomaisen hilpeä on katsomon ja näyttämön rajaa rikkova kohtaus. Siinä kertoja on kyllästynyt ja väsynyt lahtaamiseen ja karkaa väliverhojen eteen anelemaan yleisöltä aplodeja.

Ninu Lindfors © Aki Loponen
Visuaalisesti vahva esitys luottaa liikkeen voimaan. Tanssillisuus leikkii ja katkaisee leikin poikki. Esimerkiksi pukupussiin ahtautunut ynseä Prinsessa Ruusunen (Ninu Lindfors) piehtaroi itsensä irti roolistaan ja oksentaa liikekielen kautta kaikkien ruususten tragediaa – ja seisahtunut loppukuva on yllättäen ilveilijämäinen.

Kaiken kaikkiaan päitä menee poikki ja luita ja lihoja piilotellaan kevyesti hymyillen, jos kohta uupuneita surijoitakin löytyy. Kiinnekohtia tuttuihin satuihin on, mutta aika vapaasti esitysteksti temmeltää niin muodon kuin sisällönkin osalta.

Äänimaailma pelottaa ja ilakoi, sattuu välillä korviin ja jo kohta maalaa petollista harmoniaa.
Iiro Ollilan säveltämät laulut ovat omaperäisen kiehtovia. Läpi näytelmän lavalla mukana oleva kuoro laulaa taitavasti. Riihimäen Nuorisoteatterin ja Riihimäen Musiikkiopiston nuorista koostuva kuoro muuntuu myös satujen roolihahmoiksi. 

Vaikka väliajaton esitys pyörii satujen maastossa, kas kummaa, aika ajoin huomaa yhdistelevänsä näkemäänsä ympäröivään todellisuuteen. Näytelmä tuulettaa vanhoja satuja ilahduttavan raikkaasti.

Diana Tenkorang, Mikko Nuoppola ja taustalla Janna Vastela @Aki Loponen
Hämeen Sanomat 2.3.2016