sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Venus turkiksissa



Melkoinen koe-esiintyminen

David Ives: Venus turkiksissa. Suomennos: Reita Lounatvuori. Ohjaus ja sovitus: Hilkka-Liisa Iivanainen. Lavastus: Antti Mattila. Puvut: Sari Salmela. Valosuunnittelu: Vesa Ellilä. Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov. Suomenkielinen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä 7.4.2016.

Armi Toivanan ja Sampo Sarkola © Henrik Schütt
Ohjaajadramaturgi tuskailee koe-esiintymistilaisuuden jälkeen, kun sopivaa pääroolin esittäjää ei tunnu löytyvän. Ovesta pölähtää kesken manailujen turkasen myöhässä oleva naisnäyttelijä, jonka cv ei ole järin vakuuttava.

Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaama näytelmä Venus turkiksissa. Kahden näyttelijän liki parituntinen väliajaton esitys tarjoilee pitkiä monologeja, tasa-arvokeskustelua, mystiikkaa, sadomasokismia ja komiikkaa. Kaiken kaikkiaan seos on hieman hämmentävä.

David Ivesin elokuvaksikin tehty teksti on melkoista syväsukellusta, jossa liikutaan 1870-luvun lakeija-isäntä -asetelmassa, nykyhetkessä ja lisäksi antiikin jumaltaruston kimpussa. Aiheisto on kuitenkin ajatonta. Naisen ja miehen välinen rakkaus/erotiikka kuin myös samaa sukupuolta olevien suhteet sekä mustasukkaisuus saavat paikkansa.

Koska näytelmässä toteutuu esitys esityksessä, teksti sekoittaa näyttämön voimalinjoja ja symbolisia elementtejä miehen ja naisen väliseen kisaan. Kudosta punotaan monella psykologisella säikeellä, joista jokainen on eroottisesti latautunut.

Venus turkiksissa pujottelee näyttämön faktan ja fiktion välillä paikoin taitavasti. Näytelmän roolihenkilöiden problematiikka siirtyy varkain näyttelijän ja ohjaajan väliseksi analyysiksi. Ja lopulta, kas, mahtoiko näyttelijätär olla edes näyttelijä vai oliko vain mielen kuvitusta vai peräti jumaltarustosta karannut hahmo. Visuaalisilla ja äänielementeillä korostetaan mystistä puolta (ehkä turhankin osoittelevasti).

Armi Toivanen ja Sampo Sarkola huhkivat melkoisen rupeaman. Sarkolan ohjaaja on tosikkomainen ja melko tuskainen hahmo. Vastavoimaksi asettuva Toivasen näyttelijätär pursuu energiaa ja sarkasmia, ja ennen kaikkea yllätyksiä.

@ Henrik Schütt
Esitys on esittäjilleen vaativa. Kuinka pitää katsoja pitkien monologien ajan näpeissä ja kuinka nivoa koominen luontevasti joukkoon? Tunnetiloissa survotaan ukkosen ja salamien säestämänä. Tunnelma on intensiivinen ja puristuu loppua kohden jopa kuristavaksi.

Näytelmän tiheää kudosta on vaikea läpäistä. Tarttumapinnaksi nousee vahvimmin koomisen ja vakavan törmäys. Ehkä ne vasta jälkimakuna alkavat avautua ymmärryksenä.