Canth/Kansallisteatteri

Kansallisen Canth hukkuu aikakautensa ilmiöihin

Seppo Parkkinen: Canth. Ohjaus: Kaisa Korhonen. Lavastus: Kati Lukka. Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava. Musiikki: Hannu Kella. Valosuunnittelu: Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu: Esa Mattila. Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 23.11.2016.

 

Cécile Orblin © Stefan Bremer

Esirippu on jo nostettu, näyttämö valmiina lukuharjoitukseen. Kun valot himmenevät, näyttelijäkaarti saapuu, istuutuu pitkän pöydän ääreen ja esittäytyy roolihahmoissaan vuorotellen.  

Tästä avautuu Kaisa Korhosen ohjaama Canth, joka on kuin markkinatori. Tarjolla on Minna Canthin yksityiselämä sekä kirjallinen kilvoittelu aikakauden tyylien vaihdoksissa. Lisäksi kaupataan kahden helsinkiläisen näyttämön kisaa teksteistä ja tähtinäyttelijöistä, ja näyttelijöiden kisaa päärooleista, ja löytyy sieltä myös homoseksuaalisuuden koju.

Esitys lataa vuosilukuja ja kuljettaa historiapakettia, jossa vierailevat aikakauden näkyvät kulttuurihahmot aina Èmile Zolaa myöten. Realismin läpi kahlataan kohti naturalismia ja lopussa avataan symbolismin verhoa Tšehovin Lokki-näytelmän myötä.

Seppo Parkkisen kirjoittama teksti on liian täynnä. Jos aihealue on katsojalle vieras, saattaa näytelmän seuraaminen olla työlästä. Aiheen tuntevallekin runsaus vyöryy näkökulmineen ja henkilöhahmoineen kirjavana koosteena. Minna on kaiken aikaa läsnä, mutta hukkuu juoksutukseen.

Kati Lukan lavastus on runsaudelle suopea. Se antaa paikan yksityisyydelle, mutta vie myös sujuvasti Pariisiin muotisalonkien kangasmetrien äärelle.

Keventäviksi elementeiksi on lavalle pantu pyörähtämään sivurooleja. Olli Ikonen näyttelee Minnan äitiä, joka ryntäilee sopimattomasti laukomaan kommenttejaan Kuopion kangaskaupan tiskin takaa. Kristiina Haltun kujeilevasti esittämä Ida Aalberg tulee ja menee omien päämääriensä viemänä.

Minna Canthin kirjallinen toiminta 1800-luvun lopussa käynnistyi samoihin aikoihin kuin voimahahmo Kaarlo Bergbom (Jukka Puotila) ohjaili Suomalaisen Teatterin ohjelmistoa. Nainen kirjailijana oli kummajainen ja varsinkin, kun tarttui ajankohtaisiin ja polttaviin aiheisiin. Bergbomin rohkeus tuodaan hyvin esiin ja Puotila on roolissaan tarkkavaistoisen herkkä.

Cécile Orblin tulkitsee Minnaa kiihkeästi ja upeasti, mutta päällimmäiseksi jää hengästynyt olo.

Minna kirjoittaa, seuraa näytelmiensä esityksiä sekä tutustuu ja ihastuu Euroopassa syntyviin uusiin tyylisuuntiin. Canthin tekstien näyttämösovituskatkelmien kohdalla hämmästyy sitä, kuinka ajankohtaisia teemat ovat tänäänkin.

Esitys onkin parhaimmillaan juuri näiden katkelmien äärellä. Yhteiskunnan eriarvoisuus, naisen ja miehen tasa-arvo sekä erilaisuuden hyväksyminen eivät aiheina ole kadonneet mihinkään. Uuden ajan ihmisiä syntyy kaiken aikaa kirjaamaan epäkohtia, aivan kuten Minna teki. 

Hämeen Sanomat 26.11.2016