maanantai 5. joulukuuta 2016

Rikhard III – Kansallisteatteri

Rikhard III on yksiviivainen, mutta sivurooleissa revitellään

William Shakespeare: Rikhard III. Ohjaus: Jussi Nikkilä. Suomennos: Matti Rossi. Sovitus: Anna Viitala. Lavastus: Katri Rentto. Valosuunnittelu: Pietu Pietiäinen. Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen. Sävellys ja äänisuunnittelu: Mila Laine. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 30.11.2016.
 
Kristo Salminen ja Heikki Pitkänen © Tuomo Manninen
Näin Shakespearen Rikhard III:n viimeksi Kansallisteatterissa Kalle Holmbergin ohjaamana 2000-luvun alussa. Ilme oli musta, tulkinta kurkotti taivaisiin katedraalin tavoin, tarkasti piirrettyjen jyrkkien linjojen mukaan.

Reilun kymmenen vuoden jälkeen kirjailijan varhaisen kauden kuningasnäytelmä on palannut samana Matti Rossin suomennoksena Kansallisteatteriin, nyt Willensaunan intiimiin tilaan ja tyystin toisenmuotoisena.

Jussi Nikkilän ohjauksessa ei ole tarkkoja linjoja, ei korkeutta vaan esitys vapauttaa roolihahmot liikkumaan yllätyksellisesti, Mustaa ja synkkää yleissävyä rikkovat varsin koomiset episodit, joissa nopeasti roolia vaihtavat näyttelijät revittelevät.

Väenpaljoudestaan huolimatta näytelmä vedetään viiden näyttelijän voimin. Kun henkilögalleria koostuu Englannin kruunusta kisaavan suvun eri haaroista, missä samat nimet toistuvat sukupolvesta toiseen, ollaan välillä lähellä farssia.

Onko se puute? Ei ole. Kun rujona syntynyt, mieleltään sysimusta päähenkilö Rikhard III kulkee kohti valtaistuinta keinoja kaihtamatta, päitä pudotellen, ollaan niin pahan äärellä, että ronski liioittelu antaa tekstille ilmaa ja mahdollisuuden uusiin tulkintoihin.

Esityksessä ei toteudu se, että Rikhard saisi yleisön myötätunnon edes lopussa. Roolihahmon on usein sanottu pystyvän manipuloimaan yleisön puolelleen. Kristo Salmisen Rikhard on yksiviivaisen paha. Hampaitaan kiristelevä ja irvistelevä hahmo ei lunasta katsojan armoa.

Juha Varis ja Heikki Pitkänen työstävät niin mies- kuin naisrooleja valloittavasti. Naurettavia, suloisia, ujoja, juopottelevia ja hurskastelevia hahmoja, erilaisia ihmisen irvikuvia.

Antti Pääkkönen kuljettaa myös monia roolejaan taitavasti, erityisesti Margareetan dramaattinen hahmo sykähdyttää.

Näytelmän ainoan naisnäyttelijän, Milka Ahlrothin kuningatar Elisabet on vahva, mutta taipuu kauniisti surulle, kun Rikhard tapattaa hänen ainoat poikansa synkässä Towerin linnassa.

Näyttämökuva on ennen Rikhardin valtaannousua pehmeä sametteineen ja kynttelikköineen, mutta muuttuu vallanvaihdon myötä kovaksi ja metallisen valoisaksi tilaksi, jossa jokainen on kuin valvovan katseen alla.

Mila Laineen musiikki on olennainen osa esitystä. Rumpu pärisee, sello soi tummana, luutulla loihditaan keveitä sävyjä ja laulu heittelee ajatuksia napattavaksi.

Rikhard III on tutkielma pahasta ja vallan kierouttavasta voimasta. Aihe on ajankohtainen aina uudelleen, ja Nikkilän ohjauksessa on mielenkiintoinen ote. Se on säilyttänyt epookin, mutta uskaltaa leikitellä, liioitella ja tehdä tekstistä ikään kuin aikuisten sadun, jossa paha mukamas saa palkkansa.
Puvustus ja kampaukset tukevat satumaisuutta eikä pormestarin valtava linnunnokkakaan sitä pakene.


Hämeen Sanomat 4.12.2016