Puolustusvoimat, rakastettuni

Kun koordinaatit katoavat

Puolustusvoimat, rakastettuni. Teksti ja ohjaus: Elina Snicker. Dramaturgi: Heini Junkkaala. Valosuunnittelu: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Lavastus: Kaisa Rasila. Pukusuunnittelu: Tiina Hauta-aho. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 25.2.2017.
 
Maija Siljander, Jouko Puolanto ja Katja Peacock © Aki Loponen
Elina Snickerin uusi näytelmä on ovelalla tavalla armeijan kehikkoon kirjoitettu, mutta pursuu kaikista saumoistaan yleisemmälle tasolle. Puolustusvoimat, rakastettuni etenee rummun päristessä, käskyjen ja sääntöjen ohjaamana, mutta silti roolihahmot yksi toisensa jälkeen eksyvät.

Muutokset ja murtumat ovat näytelmän keskiössä. Tuttu, moneen kertaan toistettu, on turvallista. Vaikka elämä olisi ikäviä sääntöjä, käskyjä ja vaatimuksia, ei ole syytä paniikkiin, jos ihmisellä on oma hyväksytty paikkansa.

Merkkisoittoja esityksessä päräyttävä rumpali (Juha Pulli) toimii myös kertojana. Hän sitoo eri aikatasoihin lomittuvat kohtaamiset toisiinsa ja usuttaa jatkamaan eteenpäin, kun tilanne uhkaa jäädä paikalleen.

Armeijassa on totuttu kulkemaan kartan ja koordinaattien avulla. Kun upseeri jää eläkkeelle, kiskaistaan niin natsat kuin koordinaatit pois. Mitä sen jälkeen? Kansalaisopiston harrastuspiirit? Tämä on Snickerin tekstin pintakudosta, jonka katsoja näkee selkeästi. Roolihahmojen paikoin sähkösanomatyyppinen teksti vilisee putoamista, uppoamista ja katoamista kuvaavia sanoja. Se vie pelkojen äärelle, sinne, missä on kohdattava epätäydellinen itsensä.

Kurinalainen lavastus tarjoaa mäntymetsää ja Lapin erämaata Riihimäelle sijoittuvan kotimiljöön rinnalla. Upseeri-isän (Jouko Puolanto) ja tyttären (Maija Siljander) suhteen kaari lapsuudesta aikuisuuteen on kohtaamattomuutta, jonka taustalla ovat olosuhteet, eri ikäkausiin liittyvät syyt, mutta ennen kaikkea kykenemättömyys.

Mikä on se paha tunne, jolle ei ole nimeä, joka puristaa ja ahdistaa? Ratkaisumalleja tarjotaan, mutta jos ne tulevat ulkoa, ne eivät ole omia. On kohdattava itsensä, myös poikkeavuudessaan,   ennen kuin voi kohdata muita.

Esitys on erilaisten kohtaamisten kollaasi. Perheen äiti (Katja Peacock) pakenee fiktioon, veli totaalikieltäytyy, kun taas tytär haluaa armeijaan, minne häntä ei edes kutsuta. Kehon ääriviivoja piirretään monella tasolla.

Tyylikästä, ajankohtaisesti ajatteluttavaa ja näyttävääkin on Riihimäen Teatterin lavalla tarjolla.


Hämeen Sanomat 1.3.2017



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chicago

Metsäjätti

Sibelius – kohtalonyhteydet