keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Janne Katajan Riihimäki/Riihimäen Teatteri

Puhtaasti paikallista teatteria

Taija Helminen: Janne Katajan Riihimäki. Ohjaus: Janne Saarakkala. Koreografi: Sini Mäenpää. Lavastus ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen. Valosuunnittelu: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Rooleissa: Riku Korhonen, Tatu Mönttinen, Katja Peacock ja Maija Siljander. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 14.10.2017.
 
Maija Siljander ja Tatu Mönttinen © Aki Loponen
Pikkukaupungeista maailmalle lähteneet ja mainetta saaneet ihmiset ovat erinomaista materiaalia kotikaupunkien teattereille. Riihimäellä on otettu käsittelyyn Janne Kataja, sillä kukapa ei häntä tuntisi. Janne Katajan Riihimäki ei kuitenkaan ole elämäkerta-teatteria. Katajan kautta kuvataan kokonainen yhteisö.

Taija Helminen on tehnyt runsaasti taustaselvityksiä haaliessaan Riihimäen historiaa Jannen lapsuudesta aina tähän päivään. Kuljetaan matka omenapuunsiemeniä kaupittelevasta pikkupojasta tv-julkkikseen. Tienä on Riihimäen muuttuva kaupunkikuva.

Ja kuten käsiohjelma kertoo, tekijä ei odotakaan, että kaikki aukeaisi ulkopuoliselle. Ja tosiaan, kymmenen vuoden asuminen Riihimäellä auttoi vain osin sisäpiirijuttujen ymmärrykseen.

Janne Saarakkalan ohjaaman esityksen tyylilajia on vaikea määritellä. Siinä on kansannäytelmää, komediaa, kabareeta ja iltamaperinnettä. Hauskuuttamaan pyritään, mutta taustalla on vakavia teemoja, yhteiskuntakriittisiäkin.

Päähenkilö nähdään kolmena. On yksityishenkilö-Janne, toimitusjohtaja-Janne ja viihdyttäjä Janne. Ja koska Aku Hirviniemi kuului ja kuuluu erottamattomasti Jannen elämään, kulkee hän oikeutetusti tekstissä mukana.

Jannen ja Akun myötä näyttämölle tuodaan niin heidän äitinsä kuin muita kaupungissa vaikuttaneita hahmoja, joita risteilee aktiivisten poikien elämän mutkissa. Katsomon reaktioista voi lukea tunnistamisia.

Poikakaksikon leikkien kautta kuvataan miljöö, jossa tehtaiden työpaikoilla oli iso rooli. Niiden mukaan syntyivät kaupungin omat heimot, joista oltiin ylpeitä.

Kun työpaikat menivät ja tuli lama, piti kaupungille kehitellä uusi imago. Heimoja ei enää ollut. Keskustan tyhjien liikehuoneistojen ikkunoita katselivat yksilöt ilman identiteettiä.

Riihimäen, jota Juha Itkonen on kuvannut romaanissaan vain tahraksi radan varrella, on vaikea loistaa millään piirteellään. Se ei voi ylpeillä historiallisilla rakennuksillaan eikä kauniilla vesistöllään. Näytelmäteksti lepääkin vahvasti satiirin puolella kuvatessaan kaupunkia, jonka tunnetuin maamerkki ulkopuolisille on vankila.

Laman jälkeen eko-ajatuksille rakentuvaa kaupunkikuvaa lähtee brändäämään Eko-Rksu-jänis, Jannen keksimä sekin. Eko-Riksu lanseeraa väsymättömästi pääsiäiskaupunkia kaupunginpuutarhurin johdolla.

Tatu Mönttisen mainiosti esittämä hahmo joutuu kerta toisensa perään tekemään epäonnistuneita sisääntuloja. Eko-Riksusta ei saada valtakunnallista pääsiäishahmoa, mutta Janne Katajan yritteliäisyys kantaa hedelmää tahollaan, monista epäonnistumisista huolimatta.

Riku Korhonen, Katja Peacock ja Maija Siljander uurastavat Jannena, ja lisäksi kaikkina muina hahmoina, jotka tarinaa vievät. Vauhti on huima.

Lavastus piirtää kaupunkikuvia kansannäyttämötyyliin, ronskisti liioitellen. Vankilan rehevillä viljelyksillä käydään jututtamassa talousrikollisia ja K-kaupan hyllyjen välissä esitetään paheksuntaa aiheuttanut performanssi.

Näillä aineksilla viritellään muistoja paikallisesta yhteenkuuluvuudesta, josta on jäljellä vain muisto. Muille näyttämöille tämän tekstin on vaikea matkata.


Hämeen Sanomat 18.10.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti