Palkkamurhaajan painajainen/HKT

 Hurmaavan kaheli tyyppigalleria

Francis Veber: Palkkamurhaajan painajainen. Suomennos: Reita Lounatvuori. Ohjaus: Mika Eirtovaara. Lavastus: Peter Ahlqvist. Puvut: Elina Kolehmainen. Suomenkielinen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 6.9.2017.
 
Antti Peltola, Santeri Kinnunen ja Iikka Forss © Mirka Kleemola
Monesti on käynyt niin, että en ole farssia katsoessani edes hymyillyt. Ja farssin tehtävä kun on nimenomaan esittää asioita sellaisella kierteellä, että katsoja hullaantuu tarkan ajoituksen merkkaamista kommelluksista, väärinymmärryksistä ja äkkikäänteistä.

Francis Veberin Palkkamurhaajan painajainen ei sisällöllään yllä aivan genren parhaimmistoon, missä yhteiskunnan vääristymät ja sementoitunut normisto saavat huutia. Kaikki seitsemän ovea käyvät kuitenkin tiuhaan, kun palkkamurhaaja ja toisen luokan valokuvaaja osuvat naapureiksi hotelliin.

Mika Eirtovaaran ohjaama esitys on vauhdin ja sanailun keitos, jolle ei voi olla lämpenemättä. Tyyppigalleria on hurmaavan kaheli ja sen toiminta on ajoitukseltaan osuva. Liekö Eirtovaaran stand up koomikkoudella osansa lopputuloksen vääntöön. 

Santeri Kinnusen Ralph on kylmähermoinen palkkamurhaaja, joka kaipaa vain toimintarauhaa suunnitelmansa toteuttamiseen. Pahaksi onneksi naapurihuoneen valokuvaaja Frank (Iikka Forss) hyppii vaimon jättämänä pitkin seiniä ja päättää tehdä itsemurhan. Tämä ei onnistu ja hotellin henkilökunta joutuu sekaantumaan asiaan. Samalla tulee vedetyksi mukaan naapurihuoneen asukas, ja soppahan siitä syntyy.

Kinnunen ja Forss kuljettavat riemastuttavan pidäkkeettä roolejaan, jotka eivät kohtaa ajatuksen tasolla toisiaan lainkaan ja juuri siksi kaikki vääntyy mutkalle. Kehonkieltä ja mimiikkaa käytetään erittäin taitavasti, fyysinen ponnistus on melkoinen.

Peter Ahlqvistin lavastus toimii hyvin tapahtumien todistajana. Myös hotellipalvelija (Antti Peltola) ja poliisi (Sauli Suonpää) joutuvat vain tapahtumien todistajiksi, mutta kääntävät pelkällä ilmestymisellään juonta uusiin käänteisiin.

Lisäkierrettä tapahtumiin saadaan, kun Frankin vaimo (Sanna Saarijärvi) ja hänen uusi tohtorimiehensä (Jouko Klemettilä) lääkkeineen saapuvat paikalle.

Esitys on mallikas lajinsa edustaja ja toimii aivojen nollaajana erinomaisesti.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chicago

Metsäjätti

Sibelius – kohtalonyhteydet